Kyllähän tästä oli puhuttu, että aina ne ranskalaiset lakkoaa, ja aina joko oppilaat tai opettajat ovat lakossa, mutta että nyt molemmat, ja vielä ensimmäisellä kouluviikolla! Ihmetys oli kyllä aluksi aikamoinen, että mitäs sitä nytten sitten tekee. Päätimme, että tulemme haistelemaan sauraavana aamuna lakkomeininkiä koululla. Aamulla koululla oli jonkinlainen kokous(ehkä myös sotasuunnitelmia...?) tosissaan huutavista ranskalaista on hyvin vaikea ottaa selvää. Tovin katseltuamme, kyllästyimme kuuntelemaan outoa puuroa, ja lähdimme kaupungille. Siellä kuitenkin jokseenkin myös vahingossa jouduimme keskellä lakon ydintä; Bastillen aukiota. Siellä sitten aluksi seisoimme ja ihmettelimme ja aikamme seisottuamme lähdimme pois. Kotiin menomatkalla ongelmaksi koitui se, että kotimatka kulki Bastillen aukion läpi, ja osoittautui erittäin hankalaksi toteuttaa. Paniikki alkoi iskeä kun väkijoukon keskellä ei päässyt suuntaan tai toiseen, eikä Hannaa välillä näkynyt missään. Loppujen lopuksi saimme rynnistettyä joukon lävitse ja kotiin. Sanoisinko, että aluksi päivä vaikutti jokseenkin mielenkiintoiselta ja jännittävältä, mutta loppujen lopuksi ajatuksena oli että "elkää nyt enää jaksako...". Ranskalaiset ovat selkeesti liian itsetietoista porukkaa. Tullut kyllä selväksi aivan joka paikassa. Asiasta siirryttäessä nakkikeittoon, jaksan vieläkin ihmetellä ranskalaisia "kollegoitani" eli kahvilan tätejä. Me kaksi ystävällistä "turistia", jotka vielä kaikkensa yrittävät puhua ranskaa, saamme menumme kaaressa heittäen pöytäämme ja pelkkiä tuhahduksia tilauksistamme. Kyllä en Submarinessa enää olisi tuolla meinigillä ollut töissä! Näille me olemme vain yhdet tuhansista, eikä heille ole merkitystä haluammeko tulla koskaan takaisin, sillä asiakkaita riittää kyllä muutenkin, ja ehkä parempikin jos ei tultaisi. Saa nähdä millainen on oma asiakaspalveluhenkeni täältä palattaessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti