No niin. Nyt on taas selvitty parista päivästä Pariisissa. Ja pariisilaiset jaksavat yllättää pelkällä olemisellaan. Asiakaspalvelu ei siis ole käsite Pariisissa. Myyjiä ei kiinnosta kaupassa ostatko yhtään mitään, kunhan et häiritse heidän olemistaan. Ostaessani rakasta takkiani, mukava myyjä ohjaa minut kassalle. Kassalla eräs ei-niin-mukava nainen ärähtää ja käskee menemään kassalle nurkan taakse. Noh, menen siis kassalle nurkan taakse, mutta tämä kassa onkin kiinni. Menen takaisin äkäiselle kassalle. Tämä ärähtää uudestaan, että mene nyt sinne toiselle kassalle. Käyn uudestaan tarkistamassa, että toinen kassa on kiinni, jolloin kysyn alkuperäiseltä myyjältäni tilanteesta, joka vie minut mukanaan äkäiselle myyjälle. Tällöin selviää, että molemmat kassat ovat kiinni kaupassa, kellon ollessa noin neljä iltapäivällä, ja sekös näitä suututtaa. Alkaa taas kerran avautumista ranskaksi, josta en mitään ymmärrä, paitsi että johtaja tulee paikalle. Taasko tässä ollaan syyttämässä minua?! Onneksi minulle ei puhuta sanaakaan, vaan käydä pitkä keskustelu kassan takana, että kuinka ne nyt voivat olla kiinni ne kassat, ja samaan aikaan minä vain seison hölmönä kassan takana takkini kanssa. Lopulta kassa saadaan auki, ja nainen juuri minuun vilkaisemattakaan nappaa takkini ja rahastaa siitä. Mikä miellyttävä kokemus!
Seuraavana päivänä jonotan ensin lähemmäs 10 minuuttia kassalle, jossa minun on tarkoitus ostaa alennettuja tuotteita. Kassatäti kuitenkin jostain syystä unohtaa (isoista värikkäistä lapuista huolimatta) lyödä alennukset, jolloin tämä aloittaa taas pariisilaisen, nopeaa ja korkeelta, selityksen. Selityksen, joka toistetaan useaan kertaan ranskaksi, vaikka useasti myös toistetaan ettei ymmärretä mitään. Onneksi ystävällinen miesasiakas jonossa kertoo englanniksi sen verran, että tulisi mennä kuitin kanssa infoon, jossa tapahtuu taas jotain. Infoon? Pariisissa ei myöskään harrasteta kansainvälistä kieltä, kuten info. Aikamme pyörittyämme, Hanna kysyy eräältä kassaneidiltä englanniksi, että mistäköhän löytyisi infotiski. Kassa katsoo Hannaa silmät pyöreenä, kääntyy pois ja katsoo uudestaan vielä vähän enemmän halveksuvalla ilmeellä. Lopulta tämä vaivautuu osoittamaan viereiselle tiskille, jossa on kyltti "Accueil". Olisihan se pitänyt tajuta... Infossa saan taistelun jälkeen ladattua kortilleni takaisin 2,98e. Olikohan nyt tämä kaikki sen arvoista...
Mutta siis kaikesta huolimatta on ollut vielä kivaa! Pariisilaista en jaksa enää masentua. Tarvitsee vain ottaa vähän sama asenne, että ei liikaa kiinnosta mikään. Ja sitten jos joskus saisikin palvelua tai jopa hymyn, niin saapahan yllättyä positiivisesti ja osaa arvostaa sitä. Tänään pitäisi kuitenkin taas ehkä lähteä koululle, nähtäväksi jää mitä siitä sitten tulee. Ja ulkona sataa taas, enkä vieläkään omista sateenvarjoa. Kuvittelen aina, että tämä on nyt se viimeinen sateinen päivä, enkä viitsi sitä enää ostaa. Mutta eiköhän tämä tästä:)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti