Ennen tätä työputken alkua kerkesin viihdyttämään itseäni menemällä elämäni ensimmäiseen viralliseen (viralliseen? eli ei siis takapihaturnaukseen) jalkapallopeliin! Tähän mennessä en ainakaan omaan muistiini, ole jaksanut olla kiinnostunut yhdestäkään kokonaisesta matsista yhtäjaksoisesti. Kokemuksena sanoisin kuitenkin, että stadionille kun mennään katsomaan, niin voisin katsoa vaikka muutaman pelin putkeen ihan vain fiiliksen vuoksi!!
Viime keskiviikkona oli siis kyseessä peli Ranska-Irlanti, joka ratkaisi kuka pääsee sisään jalkapallon maailman cuppiin (korjatkaa jos olen väärässä, näin olin ymmärtävinäni...). Eli tunteet kävivät jokseenkin kuumina. Hyvänä lähtöasetelmana oli se, että Irlannin tuli voittaa kahdella pointsilla, Ranskalle riitti vain tasapeli.
Pelimme aloitimme, ja melkein koko pelin jatkoimme, pelaten erittäin huonosti. Irlanti vei meitä aivan sata-nolla. Ennen taukoa saivat jopa ensimmäisen maalin kiskaistua. Onneksi loppujen lopuksi saimme kuin saimmekin jatkoajalla tasoitettua ja vietyä homman kotiin. Meidän onneksi, tuomarit eivät nähneet sitä, että "voittomaalin" syöttö, lähti hyökkäjämme kädestä! Noh, mitäpä tuosta, kun kerran voitettiin! Puhun nyt me muodossa, nyt kun kerran voitettiin, jos olisi toisin käynyt käyttäisin kenties he-muotoa, ja pysyttelisin suomalaisena.
Suomalaisena pysyttäymisestä puheenollen. löydettyämme paikkamme, odottelimme rauhassa pelin alkua ja ihastellessamme tunnelmaa, saapui stadionille kaksi Irlannin värein somistautunutta mieshenkilöä, jotka eivät enää jaloin kävelleet, vaan portaita astellessa käytössä oli pikemminkin polvet. Tämän kaksikon etsiessä paikkaansa, valitettavasti katsomon ylärajasta, kääntyi jokseenkin jokainen ranskalainen katsomaan tätä masentavan kurjaa kulkua. Joitakin nauratti, joitakin suututti, itseäni miltei oksetti.
Puoliajalla lähtiessämme etsimään lämmikettä teestä (joka 10minuutin jonotuksen jälkeen ilmoitettiin loppuneeksi) kulki tämä kurja kaksikko vieressämme. Enää en pysty muistamaan mitä kuuln heidän sanovan, mutta itse huusin kauhistuksesta Williamille taakseni "Ne on suomalaisia!!!!" ja heti perään "Ils son finlandaises!!!". Mikä kunnian hetki.... Sain kuulla loppupelin ajan naurahduksia suomalaisista tovereistani, jotka todellakin saivat tuntemaan ylpeyttä olla suomalainen. Quel hônte...
Baah voila, on siis sekin matsi käyty katsomassa. Pari seuraavaa päivää päässä soi hokema "Allez les bleus!!!" Nyt alkaa jo vähän helpottamaan. Pari kuvaa matsista loppuun, plus Pariisin syyskuvavalikoimaa! Terveisiä kaikille!
Ei hassumman kokoinen kenttä...
"Alleeeez les Bleeeeus!!" (huomaaa kirjoitettuna yleisöön!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti